perjantai 30. syyskuuta 2011

Viimeinen pentu uunista ulos

Ember <3 Essu



Urkki lentää :)









Ember & Tom



Viimeinen Kiusan lapsosista lähti tänään omaan kotiinsa Tanskaan asti. Ember muutti osaksi Tomin ja Heidin, kahden lapsen (11v ja 6v) ja kolmen bordercollien laumaa. Toivotaan koko perheelle ihania, antoisia vuosia Emberin kanssa. Uskon, että Ember saa heidän luotaan rakastavan kodin :)

Tom lensi tänään Suomeen puolen päivän aikaan ja lähti illalla takaisin. Siinä välissä hän ehti tapaamaan melkoisen monta mudia, jotka tulivat näytille ja rapsutettaviksi. Kiitos kaikille paikalla käyneille! Paikalla olivat meidän lauma eli Vimma, Kiusa ja Tuike. Emberin sisko Hoppu. Emberin isä Urkki. Sekä Pantse, Veijari, Konsta, Muru, Pieksu ja Vinski. Ihan kaikki mukaan lupautuneet eivät päässeetkään/muistaneet tapaamista, mutta aika kului siivillä tälläkin porukalla ja Tom oli todella tyytyväinen näkemäänsä =)

Toivottavasti näemme Emberiä myös jatkossa joko täällä Suomessa tai Tanskassa!

Katilta tuli Sipsan kuulumisia. Pikkulikka on kunnostautunut osoittautumalla kunnon uimariksi jo nuorella iällä. Sukuunsa tullut pikkuinen <3 Sipsalla menee hienosti. Se on ollut reipas oma itsensä ja niistä on tullut hyviä kavereitä isoveikka Pöökön kanssa. Ihanaa!

Loppuilta meni taas agilitytreenejä vetäessä. Ensin oli vauvatreenit ja sitten vielä kilpailevien porukka, jossa oli tänään tavallista vähemmän väkeä paikalla. Mutta hauskaa oli taas -ja taitavia koiria :) Vauvatreeneissä kävi vierailulla myös kaksi hirmuisen söpöä dobberityttöä :)




Pikkuiset vierailijat <3




1 kommentti:

  1. Hei, en tiedä mitä muuta kautta saisin Katiin yhteyden, kun Cybermudin foorumi on nyt kiinni. Meillä jäi siellä juttu kesken, eikä sähköpostiosoite jäänyt talteen.

    Jos joku siellä päässä ehtisi välittää sähköpostiosoitteeni inna.kajaste@gmail.com Katille (siis Pöökön ja Sipsan omistaja :)) olisin todella kiitollinen!

    Ystävällisin terveisin Inna

    VastaaPoista