lauantai 30. lokakuuta 2010

Agilitya Keravalla ja Ojangossa






















































Tämä päivä alkoi taas aikaisella herätyksellä, koska hallilla pitäisi olla aamulla yhdeksältä vetämässä treenejä. Olin mielestäni lähtemässä hyvissä ajoin, mutta jotenkin lauman siirtäminen kotoa autolle vie joka kerta pidemmän ajan kuin osaan kuvitellakaan... No, olisin ehtinyt suunnilleen tasaksi, kun tajusin vasta moottoritiellä, että hallin avain jäi kotiin. Ehdin jo kääntyä takaisin kotiinpäin, kun selvisi, että yhdellä oppilaista oli avain mukanaan, joten eikun uudelleen uukkaria kehiin ja kohti Keravaa.

Treenit menivät hienosti ja siellä nähtiin taas loistosuorituksia. Kyllä agility on vaan ihanaa, ei siitä pääse mihinkään! Treenien ohessa sovimme erinäisiä ennaltaehkäiseviä halliavainkuvioita jatkoa ajatellen ;) Treenien jälkeen myös pikkulikat pääsivät taas hallille juoksentelemaan ja palleroitaviksi ja nehän ottivat siitä tietysti ilon irti <3

Menimme porukalla Ojankoon, että omatkin koirat pääsivät juoksemaan ja ulkoilemaan. Tällä kertaa pidin Mytyn koko ajan remmissä, että ei tarvitse murehtia sen menemisiä. Pikkulikoilla oli taas hauskaa, kun pääsivät kiitämään isojen tyttöjen kanssa yhdessä. Ne tykkäävät kulkea porukoissa varsinkin Mytyn kanssa.

Lisäksi testailin taas Kiusiksen kanssa lähtötilannetta. Kiu jaksaa edelleen väittää naama peruslukemilla, että ei ikuna kuunaan päivänä unelmoisi karkaamisesta tai vänkäämisestä startissa. Se istuanakottaa tyynenä kerta toisensa jälkeen. Täytyy saada tilanteeseen lisäkierroksia. Minulla on siihen ilmeisestikin todella rauhoittava vaikutus myös treenitilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti