perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ronjan silmät ja polvet tutkittu :)

Kamera kastui sunnuntain treeneissä ja on lakkoillut siitä asti, joten en ole saanut päiviteltyä blogiakaan, kun ei ole uusia kuvia... Ojangossa on käyty joka päivä tälläkin viikolla.

Maanantaina Taneli treenasi hallilla Pantsen, Kiusan ja Hugon kanssa. Tiistaina kävin seuraamassa Tanelin ja Pantsen tehistreenit, jotka olivat viimeiset treenit ennen viikonlopun mm-karsintoja. Pantsella oli fyssari keskiviikkona ja torstai ja perjantai täysin lepopäiviä :) Keskiviikkona oli Kiusan agilitytreenit. Torstaina Vimman tokotreenit.

Tänään oli sitten kilpailevien treenit. Paikalla ei ollut hirmusti väkeä, mutta riittävästi kuitenkin kunnon treeneihin. Jessen Jaana kattoi herkuista notkuvan pöydän Jessen luokkanousun kunniaksi, nam!

Viikonloppuna jännitetään sitten karsintojen tulosta ja pidetään peukkuja etenkin Pantselle ja Tanelille sekä Sumulle ja Niinalle!! Ja tietty kaikille muillekin tutuille ja tuntemattomillekin :)

Torstaina ensimmäinen Kiusan tyttösistä kävi terveystutkimuksissa, kun Ronjalta tutkittiin polvet ja silmät. Sekä näkimet että polvet olivat terveet ja moitteettomat! Ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti