torstai 21. huhtikuuta 2011

Mytty kesäksi mökille & Tehis Cup







Kiusa




Siskokset Kiusa ja Tuike




Mytty jätti taas lauman ja aloitti mökkikesän äitini kaverina. Oli haikeata erota jälleen, mutta mökillä Mytty on paratiisissa ja se saa elellä villinä ja vapaana ;) No, meidän täytyy käydä välillä kyläilemässä ja moikkaamassa mummelia.

Sain onneksi seurattua Myytä nyt jonkin aikaa ja testailtua vähän sen kuntoa. Mytyn kuulo on jo heikko, se kuulee kuitenkin kovia korkeita ääniä - kuten Tuikelin kiljahduksia... Näkö pelaa edelleen hyvin, vaikka ikääntyvän koiran harmaakaihia on jonkin verran. Hampaat ovat hyvässä kunnossa ja liikkuminen on vaivatonta. Mytty hyppää edelleen vaivatta autoon ja autosta pois. Mieli on myös edelleen tosi virkeä. Mytty leikki innoissaan Tuikelin kanssa muutaman kerran päivässä, Tui olisi silti halunnut leikkiä vielä enemmän ;) Dementiasta ei näkynyt jälkeäkään, pylväiden kierrot ja flexin selvitys pusikosta sujuu entiseen malliin, ovista mennään oikeasta reiästä, eikä hämäännystä tai sekavuuttaa näkynyt kertaakaan.

Pidätysvaikeuksia on, mutta toisaalta steriloinnista on reilut 13 vuotta ja ongelmia on tullut vasta nyt. Oireet pysyvät poissa lääkityksellä. Sydämeen on ilmaantunut sivuääni, toivotaan, että se ei aiheuta ongelmia lähiaikoina. SIihenkin on lääkitys.

Toivotaan, että mummeli jatkaa samaan malliin vielä pitkään!! Mytty on paras!!

Ilta meni Ojangossa Tehis Cupissa tuomaroidessa. Siellä meni taas viidestä kymmeneen. Tuikeli sai pyöriä mukana siihen asti, että tuomarointi alkoi. Se on aivan loistava hengaaja ja se rakastaa pyöriä ihmisjoukoissa rapsutettavana =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti