perjantai 27. huhtikuuta 2012

Tapettu mato eli se oli sitten perjantai

Yrityksiä ottaa hyppykuva Pantsesta...



Lentävä mutiainen, äitinsä poika ♥ Älkää tehkö perässä, jos on pienikin epäilys, että koiran ote ei ole sataprosenttisen pitävä!!



Elsa :)



Kiu-äiskä viilentymässä, tyttären seurue ohittaa...



Kiusa ja Taneli




Rankka perjantai takana ja siltä totisesti myös tuntuu. Kuin junan alle olisi jäänyt. Olin hallilla yhdestätoista puoli kymmeneen. Käväisin vain kerran välillä pienellä välipalalla.

Aloitimme päivän aamupäivällä Tanelin, Qissan, Pantsen ja Kiusan treeneillä. Taneli sai tosiaan juosta niin, että taatusti tuntui ;) Kiusa sai myös tehdä töitä oikein urakalla ja vielä vähän päälle. Oli se vaan hienoa :) Tanelin lähdettyä jatkoin Tuikelin kanssa jonkin aikaa. Ja sitten käväisin pienellä välipalalla jaksaakseni iltaan asti. Takaisin tultuani oli Vimman vuoro päästä vähän radalle.

Sitten olikin jo treeniryhmien vuoro. Ensin ryhmä vauvoja ja sitten kilpailevia. Oli kivaa, vaikkakin aika loppui taas kesken :-/ Tunnin treenivuoro on ihan liian lyhyt. Täytyy miettiä, pitäisikö jättää ensi talvena kaikki ryhmät talvitauolle siinä vaiheessa, kun ulkona ei enää voi treenata. Hallitreenit ovat suhteettoman kalliita siihen nähden, että mitään ei ehditä tekemään kunnolla ja perusteellisesti. Todella turhauttavaa. Toimisi varmaan paremmin, jos olisin järjestelmällisempi kouluttaja... Noh, tänään oli lohdutuksena Hertan ja Marikan tarjoamia herkkuja kolmosiin nousemisen kunniaksi :) Kiitos kaikkien ryhmäläistenkin puolesta!

Ryhmien jälkeen oli taas vuorossa hyppytunti, jonka aikana väsymys valtasi pahanlaisesti ja alkoi olla vaikeuksia pysyä hereillä edes seisaallaan... Ja edessä oli vielä Kiusan treenit minun kanssani... Vire oli siis minulla mitä mahtavin, olo oli kuin tapetulla madolla. Jalat, kädet ja selkä särkivät, silmät painuivat väkisin kiinni ja oli suuria vaikeuksia ylipäänsä pysyä tajuissaan. Otin kuitenkin tauon aikana pientä pyöritystä sekä Tuikelille että Vimmalle.

Kuvittelin, että Kiu olisi edes hiukan rauhallisempi raadettuaan päivällä agilitya oikein urakalla, mutta kaikkea muuta. Pikkuneito kirjaimellisesti pursui ja kiehui innostusta ja supervauhtia ja vastapainoksi keskittymiskyky ja korvat olivat aika lailla poissa käytöstä... Oltiin siis ihan loistopari ;) Noh, yhteisen ryhmin löytyminen oli vähän hankalaa, mutta ei se ihan toivotonta kuitenkaan ollut, vaikka välillä siltä tuntuikin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti