sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kiusan tytöt 6 kk ♥

Emberille, Hopulle, Ronjalle ja Sipsalle tuli tänään puoli vuotta elettyä elämää täyteen! Ihanaisia tyttösiä jokainen ♥ Pakko myöntää, että niitä on kovasti ikävä, kun ei pääse näkemään :( Siis Hoppua toki lukuun ottamatta, sitä onneksi näkee säännöllisesti ♥ Pääasia on kuitenkin, että kaikilla lapsosilla on rakastavat, hyvät kodit ja niillä on kaikki hyvin =)

TopTeamin viikonloppuleiri pidettiin tänä viikonloppuna Vuokkoset Areenalla, joten kävin seuraamassa Pantsen ja Tanelin treenejä - ja tietty siinä sivussa vähän muitakin. Ihan kivan tuntuisia viikonloppuja nuo tuntuvat olevan :)

Pantse ja Taneli radalla:



Tänään oli hallilla myös vauvaryhmien treenejä iltasella. Nuoriso oli taas vallan pätevää :) Tänä viikonloppuna on nuoriso pärjännyt hienosti myös kisakentillä. Tico ja Anne ottivat nollavoiton medikakkosissa eilen. Elmo ja Aulikki kaksi nollavoittoa ja sertin kolmosiin minikakkosissa tänään. On se hienoa, kun lapsoset pääsevät kisaamisen alkuun :) Ensi viikonloppuna onkin seuran omat kisat, joten siellä on melkoisen monta vauvaryhmäläistä starttilinjalla! Kaikille kovasti peukutuksia jo nyt!

Hoppu




Isak

Oiva

Nena



Armi kävi tänään näyttelyssä Lahdessa. Meidän kaunokainen sai EH:n puutteellisesta pigmentistä johtuen. Armin (ja Tuikkeen) nenä ja huulet ovat ruskeat ja silmät vaaleat, kun niiden toivottaisiin olevan mustat. Muutoinhan Raaka-Arska ;), on kerrassaan loistavan kaunis pikkuneiti ♥ Pääasia on, että Armilla on nyt näyttelytulos, joka mahdollistaa valioitumisen muissa lajeissa :) Kiitos ja onnittelut Armille ja Tuijalle!!

Armin arvostelu, tuomarina Harry Tast:

"Erinomainen tyyppi ja koko. Narttumainen, jalo pää, hyvin asettuneet
korvat. Kirsusta puuttuu pigmentti, vaaleat silmät, korrekti runko ja
raajarakenne. Hyvä karvanlaatu, kevyet säännölliset liikkeet." => EH

Tuomari oli pahoitellut, että ei voi antaa korkeampaa arvosanaa pigmentin puutteen vuoksi ;) Armihan on "ruskeapigmenttinen keltainen" eli b/b e/e kuten siskonsa Tuikekin. NIillä ei ole geeneissään mustaa tekijää ollenkaan. Armi oli myös käyttäytynyt kehässä hienosti, vaikka ei ole tottunut kulkemaan remmissä, saati sitten esiintymään näyttelykehässä :) Loisto-Armi ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti