maanantai 18. lokakuuta 2010

Loma on ohi ja työt alkoivat



















Mikä siinä on, että loma on aina liian lyhyt? Tällä kertaa se tosin oli sitä myös siksi, että lähes koko loma meni ensin sairastaessa ja sitten toipilaana. En voi suositella kesälomaa lokakuussa, jos olosuhteet eivät pakota;)

Meidän olosuhteet olivat olleet nätisti isojen tyttöjen kanssa kotona. Vastaanotto oli lievästi sanottuna riemuisa. Vein ensin isot tytöt pissalle, sitten pikkulikat saivat sapuskaa ja pääsivät sen jälkeen ulos riekkumaan hyytävään tihkusateeseen. Sää ei likkoja haitannut tippaakaan, ne riekkuivat ympäri pihoja hepuloiden ja puskissa mellastaen. Lapsosilla oli tosi kivaa:) Mentiin sisään, kun typyt alkoivat olla kastua\, vaikka tarmo ei näyttänyt hyytymisen merkkejä.

Kiusa on nyt selvästi ystävystynyt pikkulikkojen kanssa. Pikkulikoista Kiusa on ihanan jännittävä ja kiinnostava<3 Päätin ottaa likoille kutsumanimet käyttöön. Tästä lähtien Isotyttö on Raisu ja Pikkulikka Tiuku. Ainakin siis toistaiseksi.

Pojalla on mennyt uudessa kodissa loistavasti. Hanna on päässyt toteamaan omin silmin, miten fiksuja ja filmaattisia mudinpentuset osaavatkaan olla. Sikailulla on sellaisen söpöilyn jälkeen isompi huomioarvo;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti