torstai 25. heinäkuuta 2013

Viisi urosta ja kaksi narttua ♥

Viime yö meni nukkumalla tunnin-parin pätkissä muutamaan otteeseen. Kiusa otti rennosti ja veteli hirsiä ja halusi usein pissalle. Aamuviideltä Kiu aloitti kevyen läähättämisen ja petaamisen. Se oli päättänyt vakaasti synnyttää eteisessä. nKiusis nukkui aamuun asti eteisen viileässä nurkassa, mutta kun ilmeisestikin avautumisvaihe alkoi, se siirtyi lämpimämpään paikkaan ja keräsi puhtaita pyykkejä itselleen pesäksi. Yritin koko päivän suostutella sitä siirtymään olohuoneeseen, mutta Kiusis ei ottanut ehdotuksia kuuleviin korviinsa. Yhdessä vaiheessa sain huijattua sen olkkariin ja kulkuesteet oviaukkoon, mutta seuraavan pissatuksen jälkeen se ei enää ollut huijattavissa.

Kiusis ei ole syönyt koko päivänä edelleenkään mitään. Onneksi se juo aika paljon. Olemme käyneet kävelyillä ja kiipeilemässä portaita pitkin päivää, että homma edistyisi. Heittelin neitoselle myös keppiä ja sillä olikin tosi kivaa :)

Näin ensimmäiset näkyvät supistukset iltaseitsemältä. Ensimmäisen pennun pakertaminen kesti kauemmin kuin kaksi vuotta sitten, mutta ensimmäinen lapsonen tuli maailmaan puoli kahdeksalta. Siinä vaiheessa Kiusa oli vuorotellen ponnistanut ja levännyt tunnin ajan.

1. 20:32 218g musta tyttö
2. 20:45 274g blue merle tyttö
3. 21:10 272g blue merle poika
4. 22:00 210g fakó poika
5. 22:35 284g blue merle poika
6. 23:00 236g fakó poika
7. 23:35 261g musta poika

Ensimmäisen ja viimeisen pennun välissä meni siis kome tuntia. Tällä kertaa kyseessä ei ollut ihan niin syöksysynnytys kuin viimeksi. Kolme ensimmäistä tuli nopeassa tahdissa, sitten otettiin hitaammin. Kiusis otti pienet tirsat heti saatuaan viimeisen pennun siivottua ♥ Siirsin pesueen olohuoneen puolelle siirtämällä pennut ensin, niin äiskä tuli suosiolla perässä, eikä ryhtynyt siirtämään pentusia takaisin. Siitä lähtien täällä oli melkoinen maiskutus ♥ Kaikki pentuset ovat oikein pontevia ♥

Ensimmäiset neljä ♥

Koko jengi ja äiskä ♥



3 kommenttia: