keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäkuu 2014

Kesäkuu alkoi kevyissä merkeissä sunnuntain nuorisotreenien parissa :) Ojangossa meni klo 12:30-22 ja sää ehti vaihdella kolean ja painostavan helteen välillä, joten senkään suhteen ei tullut aika tylsäksi.

Omista vauvoista paikalla olivat Musi ja Å ♥
Musi ja Ani








Å ja Tintti






Kiusis pääsi kolmos kesäkuuta Johannan hellään huomaan (Uudenmaan osteopatia) ja tarkoitus oli pitää neitonen kunnolla levossa käsittelyn jälkeen. Kiukiu ei ilmeisesti ollut oikein sisäistänyt asiaa, koska neitonen oli lentänyt mökillä aitojen yli kuin tyhjää vain, kun jätin kaksikon sinne hetkeksi hoitoon. Siellä ne olivat sitten itse asiassa molemmat tytöt kaahanneet pitkin mökkikylän teitä etsimässä mammaa ja olivat sitten palanneet pihaan, kun olivat varmistuneet, että en ole lähitienoilla löydettävissä. Oli vaan pakko tehdä näytösluonteisesti selväksi, että aita on heille vain näennäinen este, jos se vain neitosillel itselleen sopii... Kaikki olivat vastassa naama peruslukemilla, kun tulin takaisin.

4.7. olikin sitten painajaispäivä. Ei muutoin, mutta auto otti ja hajosi matkalla hallille. Se ontui onneksi vielä hallille ja sain treenit vedettyä. Ja treenien jälkeen pääsin vielä kotiinkin. Mutta oli selvää, että sillä ei enää pitkälle raahauduttaisi, kun tehot olivat täysin kateissa... 

Iloisena yllätyksenä samana iltana oli törmätä Maijun laumaan hallin edustalla. Elsi ja Didi olivat tulossa osallistumaan Koiramestari-ohjelmaan uudemman kerran. Näin vihdoin myös Raivon nyt isompana poikana ja oikein kivalta pojaltahan se vaikuttaa :)





Seuraavat viisi viikkoa olivatkin melkoista tuskaa ilman autoa... Olin täysin muiden antamien kyytien ja julkisten liikennevälineiden armoilla, ei kiva juttu ollenkaan :(

Sunnuntaina oli Hyvinkäällä Roturace 2014 -kisa, jossa Vimmattuja edustivat hienosti Kiusan nuorimmäisista koostunut joukkue Vimmatun Kiusankappaleet eli Vekku ajalla 7.11 (jolla pikkumies oli 7./188!!!!!!), Roihu 7.48, Räyhis 7.82 ja Musi 9.46 (neitosen aika sisältää kunniakaarroksen). Joukkueella oli hienot joukkuevärmeet oli pusero ja lippikset, joissa oli Räyhiksen isännän Arton taituroimat hieno mudipiirros :) Lapsoset olivat lopputuloksissa sijalla 14.

Muutama kuvakin on saaliina :)

Sivi Rajavaaran kuvia:










(c)Pauli Araneva

(c)Suvi Ylikojola


Sunnuntaina oli myös nuorison vuoro, siksi en ollut Roturacen katsomossa. Välillä satoi ihan kunnolla, mutta onneksi kesäsateessa ei palele, ainakaan yleensä, eikä siis tänäänkään :) Illasta pilkisteli jo aurinkokin :) Ja kyydit toimivat pienesti onnahdellen, mutta kuitenkin :) Kiitos!


Konsta ja Maria




Å ja Tintti






Musi ja Ani




Maanantain olikin seuran kouluttajien kokous, jossa oli huomattavasti tavallista paremmat tarjoilut ;)



 Nalli



10.6. Likatkin pääsivät vähän Ojankoon kaahaamaan, kun saimme Meriltä kyydin :)
















Me jäätiin Viipun kanssa hömpöttelemään, kun Kiukiu lähti Merin lanuman kanssa lenkille :)





11.6.2014 Musi ja Ani osallistuivat HPH:n jäsentenvälisiin tottisepiksiin ja sijoittuivat mölleissä toisiksi kuudesta osallistujasta! Hienoa työtä!!

Suomen Mestaruuskisat Tampereella 14.-15.6.2014

Lähtökohdat olivat taas hyvät ennen SM-kisoja. Pantse ja Taneli olivat rankingykkösiä entiseen malliin ja Sumu ja Niina tänä vuonna 30. Vimmatuista Pantsella & Tanelilla, Sumulla & Niinalla ja Hopulla & Merillä oli tarvittavat nollat kasassa yksilökisaan. Pantse (HSKH), Sumu (ATT) ja Tuike (Korkeavire) osallistuivat lisäksi joukkuekisaan. 

Olin Merin matkassa mukana katsomassa perjantain esikisoja. Oli vähän koleahkoa ja välillä vähän tihuutti. Kisoissa oli paljon tuttuja ja Hoppuli oli pätevä :) 



La oli joukkuepäivä eli Pantse, Sumu ja Tuitui kehässä.


Sekä Pantse & Taneli että Sumu & Niina tekivät tänäkin vuonna hienot nollat joukkueilleen! ATT:n joukkue oli tänä vuonna 6. ja HSKH:n 27. Tuike ja Emppu tekivät hyllyn, samoin joukkueen yhteistulos jäi hylätyksi. Emppu ahkeroi joukkueessa kolmella koiralla! Aika huimaa.

Lauantaina en päässyt paikalle. Päivästä olisi tullut liian pitkä koirien olla yksin kotona.

 Pantse ja Taneli joukkueradalla

Sumu ja Niina joukkueradalla


Su oli yksilöpäivä eli Pantse, Sumu ja Hoppu kehässä.

Alkukarsinta tehtiin entiseen tapaan hyppyradalla. 


Pantse ja Taneli 0/32,38, sij. 5./214 -> finaaliin :)

Sumu ja Niina 5/38,09 = 5,09, sij. 51/214 (50 ensimmäistä pääsi finaaliin eli Sumu oli ensimmäinen karsiutunut :( )

Hoppu ja Meri hyl, joten ei finaaliin

Finaali käytiin agilityradalla

Pantse ja Taneli finaaliradalla. Se on pienestä kiinni...

Tänä vuonna ei irronnut SM-mitaleja, mutta ensi vuonna on taas uusi tilaisuus :) Suurkiitos Anille kyydistä ja koirien kuskaamisesta 






Maanantaina olikin sitten nuorison agilitytreenien aika. Ani oli sopinut treenit Zsofi Biron kanssa Ojankoon ja olin seuraamassa pentusten treenejä. Näimme itse asiassa Zsofia jo useampaan otteeseen edellisen viikonlopunkin aikana ja tämä oli nyt toinen kerta, kun pikkuiset pääsivät treenaamaan hänen ohjauksessaan. Mukana olivat tällä kertaa Musi, Räyhis, Vekku ja Cinna, joka ei ole ihan mudi, vaan bedlingtoninterrieri.

Vekku ja Tiinamari











Räyhis ja Riikka











Musi ja Ani
















Kaija ja Zsofi





19.6.2014
Tehtiin hallilla Ån ja Snön kanssa saman tapaisia treenejä kuin muiden kanssa maanantaina :)


Perinteiset juhannustreenit 22.6.
Meillä on perinteisesti pidetty juhannussunnuntaina yhteinen agi-ilta kaikkien treeniryhmieni kanssa. Siellä syödään nyyttärityyliin, nähdään muita ihmisiä ja koiria, kisataan pieniä kisoja koirien kanssa ja hengaillaan hyvässä seurassa. Niin tehtiin nytkin, vaikka sää oli kolea ja sateinen. Väkeä tuli hyvin paikalle ja meillä oli tosi hienotunnelmainen yhteinen illanvietto.

Herkkuja oli enemmän kuin riittävästi ja koirat pääsivät kaahaamaan putkirallia, keppikaahausta, ahmista ja koppista.  Kisoissa saatiin tuloksia 26 eri koiralle. SUURKIITOS kaikille mukana olleille! Ensi vuonna uusiksi ja auringon kanssa :)

Ensin oli vaikeuksia mahtua samaan kuvaan :)






Mutta onnistuihan sekin :)























MM-karsinnat Rovaniemellä 28.-29.6.2014

Karsinnat pidettiin tänä vuonna Rovaniemellä asti, joten en päässyt katsomoon kuin livestreamin kautta. Onneksi oli edes se! Vimmatuista Pantselle & Tanelilla, Sumulla & Niinalla ja Hopulla & Merillä oli osallistumiseen oikeuttavat nollat kasassa. Sumu ja Niina jättivät karkelot kuitenkin väliin pitkän matkan takia. Mutta pääsimme jännittämään siis Pantsen ja Hopun puolesta :) Ja tietty kaikkien muidenkin tuttujen puolesta :)

Lauantaina karsittiin kahdella radalla sununtaille pääsevät koirakot. Pantse ja Taneli tekivät molemmilla radoilla siistit nollat ja lähtivät sunnuntaille kokonaistilanteen kolmansina eli loistoasemissa :) Hoppu ja Meri tekivät kaksi ihan kivaa rataa, toinen ratavirheetön ja toinen vitonen, ylimääräisiä mutkia oli liikaa, että paikka sunnuntaille olisi auennut.


Hopulla oli hieno asenne ja vauhti. Ei muuta kuin valmistautumaan ensi vuoteen :D Minulla ei ole Pantsen ja Tanelin ratoja...

Sunnuntaina oli vielä kolme karsintarataa ja Pantse ja Taneli tekivät niillä kaikilla siistit nollat! Eli viisi nollaa viidellä radalla, ei huono!! Lopputuloksissa meidän miehet olivat viidensiä, jolla irtoaa vakakoiran paikka Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin. Mutta Pantse ja Taneli osallistuvat niihin karkeloihin hallitsevina Pohjoismaiden Mestareina :)







Isompien Vimmatujen edustaessa kisarintamalla, nuori polvi näyttäytyi näyttelyrintamalla :)

28.6. Forssa, tuomari Tino Pehar
ROP JUN ERI1 SERT PU1 Vimmatun Vähänköviksu 'Vekku'
"todella hyvän kokoinen, voisi olla hieman maskuliinisempi, erinomainen ylälinja, erinomainen korvien asento, very sound movement, turkki voisi olla parempi"

Tämä oli Vekun toinen näyttely ja ensimmäinen serti. Siitä ensimmäisestä näyttelystä tuli ERI myös :)

(c) Tiinamari Harjula

29.6. Pori, tuomari Blaz Kavcic, Slovenia
JUN ERI1 PN1 SERT ROP Vimmatun Venaavähän 'Musi'
"Young bitch of excellent type. Good size. Very nice head and expression. Excellent topline and body. Well angulated legs and good length. Excellent movement." 

Tämä oli Musin toinen näyttely ja toinen serti, junioriluokan koirana Musi ei voinut vastaanottaa Cacibia, joka meni toiseksi tulleelle valioluokan nartulle. Tuomari oli todella tykännyt meidän pikkulikasta ja oli tullut kehumaan Musiliinia vielä arvostelujen jälkeenkin 

(c) Ainaleena Nagy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti