perjantai 9. syyskuuta 2011

Takaisin paratiisissa =)






























































































Ihana päivä! Ei siis satanut kuin muutama pisara silloin tällöin ;)

Minna kutsui pentuset kyläilemään Mariannan sipoolaiseen paratiisiin, joten pääsimme taas nautiskelemaan ihanasta pihapiiristä pentusten kanssa. Tällä kertaa otin Tuituin mukaan ja onneksi otin, sillä oli ihan mielettömän hauskaa. Tuikeli leikitti pentusia ja etenkin Vilmaa. Moikkasimme taas myös hevosia ja heti, kun Tui huomasi, että ne eivät ole jättimäisiä koiria, se oli myytyä koiraa. Rakkautta ensi silmäyksellä. Tuituista hevoset olivat ihaninta, mitä pikkulikka on ikinä nähnyt. Se roikkui verkkoaidassa kuin apina häntä heiluen ihastunut virne naamallaan ja yritti houkutella hevosia lähemmäs. Ihana lapsi!

Tuike pääsi kaivamaan oikein antaumuksella kuralätäköissä ja pensaan alla mullassa. Ihanaa! Ja juoksemaan miljoonaa sekä yksin että Vilman kanssa. Leikkimään pentujen kanssa. Ihailemaan hevosia säännöllisin väliajoin, että ne eivät vain pääse katoamaan.

Violetti pentu kunnostautui taas tutkimalla huolellisesti talon alustan. Sen perusvarustukseen tuntuu nykyään kuuluvan hämähäkinseitit naamalla ;) Kaikki muutkin pennut taisivat piipahtaa tarkistamassa talon alustan, mutta niitä pimeät loukot eivät kiehdo ihan yhtä paljon kuin pikkuista violettia.

Paratiisista siirryimme parin kaupan kautta Ojankoon, missä menikin loppupäivä Tehis Cupin katsomossa. Kehässä pyörähti useampikin vauvaryhmäläinen ja taitavia olivat, oli se vaan hienoa :)

Kiusa oli illalla kotona viimein sitä mieltä, että pentusille ei tipu maitotarjoilua! Kiu makasi tyynyjen päällä nisät tiukasti allaan piilossa ja pentuset pomppivat ympärillä vaatien haukkumalla hiukopalaa :) Todella huvittava näytös :) Pikkuisilla ei ollut oikeasti nälkä, koska kiinteä ruoka ei maistunut, teki siis vain muuten mieli maitoa. Hyvä, että Kiusa alkaa viimein pitää rajoja äidinmaidon tarjoilun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti