lauantai 2. huhtikuuta 2011

Työt loppuivat ja tytöt rokotuksilla

Työt loppuivat sitten 31.3.2011 13 vuoden työrupeaman jälkeen. Ei tätä ota uskoakseen, vaikka sai irtisanomisilmoituksen ja työtodistuksen kouraansa.. Kävimme vielä viimeisenä päivänä jäljellä olleiden työkavereiden kanssa pitkällä lounaalla ja sitten oli jäähyväisten aika. Virallisesti viimeinen työpäivä on 31.7.2011.

Meiltä siis sanottiin koko asiakaspalveluhenkilöstö irti ja työt siirrettiin Englantiin. Ihania nämä isot kansainväliset pörssiyhtiöt. Niiden suunnitelmissa eivät pienet ihmiset tunnu missään.

Illalla kävimme vielä koko lauman voimin Joskin tykönä rokotuksilla. Itse asiassa rokotettavina olivat siis Myy, Vii ja Kiu, Tuitui oli mukana vain seuraneitinä. Se saa seuraavan rokotuksensa elokuussa täyttäessään vuoden.

Joski suositteli Myylle sydänlääkityksen aloittamista, joten sellainen aloitetaan pidätyslääkityksen lisäksi. Sydänlääkitys suositellaan nykyisin aloitettavaksi entistä aikaisemmin ja hyvä niin. Mytty ei enää saanut rabiesta, mutta toki kaikki muut rokotukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti