Tänäänkin suuntasimme sitten kisakatsomoon Ojankoon ja kannatti mennäkin, vaikka lähtiessä satoi kaatamalla.
Hoppu ja Meri voittivat mediykkösten hyppärin ja nousivat kakkosiin. Ja ottivat siellä jo ekan startinkin, ei ollenkaan huonoa sellaista, vaikka lopussa vähän lipsahtikin :) Oili ja Kristiina voittivat medikakkosten hyppärin! Eikä agiratakaan huono esitys ollut :) Stara ja Alma tekivät hillittömän hienon hyppärin, mutta eka rima tippui... Samoin seuraavalla radalla, jossa sattui vähän muutakin kommellusta.
Hopun ja Merin voittonolla
Oilin ja Kristiinan voittonolla
Staran ja Alman hyppis :)
Hopun ja Merin ensimmäinen kakkosen startti
Maksiykkösissä Hugo ja Taneli tekivät hienoja pätkiä, mutta kokonaiset radat eivät ihan pysyneet kasassa. Hyvältä näytti kuitenkin :) Myös Pojun ja Outin radat maksikakkosissa olivat pätkittäin hienoja, vaikka heilläkin oli tänään kommellusten päivä. Poju on hieno!
Kisojen jälkeen meinasin ensin mennä kenkäostoksille, mutta päädyinkin kyläilemään mökille. Tajusin kerrankin, että olin liian kurainen menemään pitkäksi ajaksi loistevalojen alle haahuilemaan...
Jesse ja Jaana olivat tänään vaihteeksi Tuusulassa kissoissa ja ottivatkin siellä upeasti tuplanollan ja upean vitosen! Ihanaa!!
Kiusis on jo leviämässä kovaa vauhtia :o
Hopulle ja Merille nollavoitto ja nousu kakkosiin :)
Oilille ja Kristiinalle nollavoitto ja Staralle ja Almalle kakkostila :)
Hoppuli jäähdyttelylenkin jälkeen ;)
Omat ♥
Vii ♥
Kiusis
Mökillä oli ihanan vihreää ja rehevää sateiden jälkeen
lauantai 29. kesäkuuta 2013
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Iltakisoissa turistina
Käytiin kisaturisteina Ojangossa. Iltasella ei ollut enää liian kuumakaan :)
Tytöt pääsivät lätäkkökaahaukselle ja metsänlaitaan myös. Jätettiin jo toinen narulelu viikon sisään saman männyn oksakoristeeksi :-/ Minä olen aika haka heittämään leluja taivasta kohti...
Huomisaamuna takaisin samaan osoitteeseen.
Marikan Sällin veli oli seuraamassa kisoja :)
Tytöt pääsivät lätäkkökaahaukselle ja metsänlaitaan myös. Jätettiin jo toinen narulelu viikon sisään saman männyn oksakoristeeksi :-/ Minä olen aika haka heittämään leluja taivasta kohti...
Huomisaamuna takaisin samaan osoitteeseen.
Marikan Sällin veli oli seuraamassa kisoja :)
Tukahduttavaa...
Mihin tämä päivä katosi?! Noh, tulipahan oltua tas Ojangossa ihan asioiksi asti Turhan kuumaa oli taas, vaikka alkuun oli pilvistä ja vähän sateistakin.. Iltapäivällä alkoi onneksi tuulla, eikä auringon ilmaantuminenkaan ihan tappanut.
Isak
Samsam on jo iso poika :)
Omat kurapellet
Lätäköt hyötykäyttöön!
Isak
Samsam on jo iso poika :)
Omat kurapellet
Lätäköt hyötykäyttöön!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















































































































