sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kasvattitreffiviikonloppu - ihan parasta ♥♥

Päivä1

Tätä päivää olin odottanut jo pitkään :) Itse asiassa melkein kokonaisen vuoden ;)

Oli ihan parasta nähdä kasvattien saapuvan paikalle, yksi toisensa jälkeen... Ihanaa ♥♥ Koko viikonlopuksi oli tiedossa hellettä ja sitä totisesti riitti jo heti alusta asti. Laitoimme siis ensitöiksemme koirien viilennysaltaan kuntoon.

Alkuturinoita riitti melkoisen pitkälle ja kerrankin minunkin likkani saivat hengailla ihan luvan kanssa ♥ Ennen pitkää treenitkin pääsivät vauhtiin :) Taneli veti kisaaville treenejä ja osallistuimme kaikki rataantutustumisiin ja radasta keskustelemiseen. Saviojan Anne oli mukana menossa tutustumassa meidän karvakorviimme ja hän veti aamupäivällä aloittelevampien ja iltapäivällä kisaavien treenit. Suurkiitos vielä kerran Annelle!! Aloittelevien iltapäivätreenit hoidin minä ja kyllähän sillä radalla nähtiin kisaaviakin :)

Treenien välillä syötiin pitkällä kaavalla ja keskusteltiin porukalla. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittämiinsä, olihan meillä jälleen ruokahuollossa mestarikokkimme Taneli ♥ Lauantain pääaterialla oli nyhtöpossuhampurilaisia, lohta ja salaattia. Jälkkäriksi oli kuumaan säähän sopien jäätelöä :) Kaffetauolla herkuteltiin leipurimestari-Merin kakuilla, tarjolla oli kasvattitreffiperinnekakkua eli maapähkinävoisuklaakakkua ja sen lisäksi herkullista juustokakkua :) Suurkiitos ihanista herkuista Merille!!! Anne veti tauolla myös hauskan koira-aiheisen leikin koko porukalle, kiitos Annelle ja tietty reippaille esimerkkikoirillemme Tintille ja Merille :)

Kaikki Vimmatun pentuset olivat ihan yhtä ihania kuin ennenkin ♥ Nuorimmaiset olivat jo kunnon teinejä ja vanhemmat aina vaan fiksumpia ♥ Veijokin pääsi hengailemaan useaan otteeseen ja myös lenkille ja treenaamaan Tiinamarin kanssa! Kiitos Tiinamari!!! Kaukaisin kasvatti eli Ember tuli treffeille Tanskasta asti ♥ Kotomaan lapsiakin tuli Oulusta, Noormarkusta, Porista ja Savitaipaleelta ♥ Ihan parasta!!!! Kiitos kaikille!!!!


Koirien viilennysammeen vesi saapuu Merin jumppapallossa :)
 


Kiusa avustaa innolla :)






Hirmu ja Kiusa ja Veijon niska :)



Veljekset Vekku ja Hirmu


Radan rakennus käy joutuisasti, kun on riittävästi väkeä :)





Rataantutusminen on kaiken a ja o - tärkeä keskustelu meneillään ;)

Hoppu nauttii 


Ihana Ikke 


Aina yhtä ihana ja komea Urkki :)



Viikonlopun oma lauma Veijo, Vimma ja Kiusa 





Kirva (kroaatti) onnellisena, ihmisiä ja lelu!


Hoppu 

Super-Sipsa 










Saimi-neiti kylvyssä :)

Tintti koirana :)

Kouluttajana Anne :)

Oivalluksen iloa :) :)

Vekku

Meri koirana :)








Sipsa ja Kati 


Kalju Ember 

Roihu ja Antti 


Veijo nauttii 

Veijolla olisi kiire halailemaan, mutta Tiinamari pitää jöötä :)


Å, Tintti ja Räyhis 

Anni ja Räyhis

Taneli oli järjestänyt yllätykseksi 'vähän' iltapalaa :) :)


Kaverukset Tom ja Taneli :)









Olipahan kunnon gourmetateria!!! Suurkiitos Tanelille!!!

Pantse ylläpitää järjestystä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti